Robin



Robin Packalen on suomalainen, Turussa asusteleva 15-vuotias poplaulaja. Hänen ensimmäinen singlensä Frontside Ollie julkaistiin Youtubessa 16.1.2012 ja siitä tuli ennennäkemätön ilmiö "yhdessä yössä". Frontside Ollie nousi vuorokaudessa Suomen iTunesin ostetuimmaksi kappaleeksi ja Suomen virallisella latauslistalla sijalle neljä. Sinkku oli viisi viikkoa virallisen latauslistan ykkösenä.

Suomen Justin Bieberiksi kutsuttu Robin on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kilpailla laulukilpailuissa kuin esiintyäkin.Vuonna 2008 hän osallistui Staraskaba kilpailuun ja voitti sen. Vuonna 2009 hän osallistui New Wave -laulukilpailuun Moskovassa. Seuraavana vuonna New Wave -kilpailu järjestettiin Ukrainassa, jossa Robin esiintyi Dima Bilanin kanssa. Robin on myös esiintynyt musiikkiopistonsa Big Bandin solistina ja keikkaillut poika ja kitara -tyylillä.

Kahdeksannetta luokkaa käyvän Robinin harrastuksiin kuuluu musiikin lisäksi mm. Purjehdusta, laskettelua, taekwondoa ja skeittausta. Kilpauintia, breikkausta ja kartingia hän on myös ehtinyt harrastaa. Erilaiset temput ovat myös lähellä Robinin sydäntä, trampoliinihypyt ym. Laulaminen on Robinille ykkösjuttu ja sen kyllä huomaa!

Pikkutietoa
•Nimi: Robin Packalen
•Ikä: 15-vuotias
•Vasenkätinen
•Syntymäpäivä: 24.8.1998
•Horoskooppi: Neitsyt
•Lempiruoka: Sushi, pizza
•Lempijuoma: Coca Cola
•Lempiväri: Turkoosi
•Bändi: Kitaristit, Samuel ja Tomas, basisti Minna ja rumpali Jyri
•Perhe: Vanhemmat ja 3 siskoa
•Tittelit: Pehmiksensyönnin Suomen mestari vuodelta 2009
•Lempi laskettelukeskus: Pyhätunturi

4 kommenttia: